Hahmot
Mitä sarjakuva olisikaan ilman hahmoja? Nyt valokeilaan astuvat Fantasiakoirat-sarjakuvan päätähdet omissa persoonissaan. Klikkaamalla kuvaa näet hahmon kokovartalokuvan.

>> Sivuhahmot

Tärkeimmät hahmot:

Garon

Skp: Uros
Rotu: Fantasiakoira

  Tarinan päähenkilö. Garon on ystävällinen mutta hieman naiivi, eikä mitenkään erityisen rohkea tai oma-aloitteinen. Herkkä, mukavuudenhaluinen ja tarrautuva luonne - hän ei suostu päästämään irti niistä, joihin on kiintynyt. Garonilla on lisäksi taipumusta herkutteluun: hänet saa tekemään melkein mitä tahansa, jos houkuttimena on hyvää ruokaa.
  Garonin perhe oli suuri mutta köyhä. Ruokaa ei riittänyt kaikille, etenkään kun Garon söi melkein yhtä paljon kuin muu yksitoistahenkinen perhe yhteensä. Lopulta Garon häädettiin kotoa kaksoissiskonsa Giran kanssa reilun vuoden ikäisenä. He asuivat jonkin aikaa yhdessä, mutta kerran talvipesää etsinyt karhu ajautui heidän luolaansa ja ajoi Garonin niin kauas, ettei hän löytänyt enää takaisin. Lopulta Garon ajautui alankoalueelle jossa hän nykyäänkin asuu.
  Rico tosin katosi mystisesti, ja silkasta päähänpistosta Garon päätti lähteä etsimään häntä..

Erikoiskyky: ei tiedossa

Silver

Skp
: Uros
Rotu: Sekarotuinen; lähinnä fantasiakoiraa, mutta suvussa on myös ihmissuden verta

  Luonteeltaan rauhallinen Silver on asunut lähes koko ikänsä sillä alangolla, jonne Garon muutti - ensin vanhempiensa kanssa, viimeiset puoli vuotta hän on asunut omillaan. Hän on realisti, joka osaa pitää päänsä kylmänä tiukoissakin tilanteissa. Silver on aina hyvin selvillä ympäristöstään ja hänelle on erityisen tärkeää tietää, että hänen läheisensä ovat kunnossa. Juuri huolehtivaisen luonteensa takia hän lähtee salaa seuraamaan Garonia.

Erikoiskyky: Telepatia

Graur

Skp
: Uros
Rotu: Ihmissusi

Graur on pesunkestävä ihmissusi, vaikka onkin pienikokoinen ja rauhallinen ihmissutten mittapuussa. Hänellä on luonteenlujuutta ja ihmissusille tyypillistä omantunnonarvoa. Ihmissusilla on tapana karkottaa joukostaan ne, jotka eivät ole paikkansa arvoisia laumassa - tämän häpeällisen kohtalon Graur joutuu kokemaan, kun hän epäonnistuu saaliinajossa 13 kertaa peräkkäin.
  Graur törmää sattumalta Garoniin heti karkoituksen saatuaan, ja hetken mielijohteesta lähtee tämän matkaan. Graur yrittää vaikuttaa huolettomalta, ikään kuin karkoitus ei vaikuttaisi häneen, mutta aihe on hänelle hieman tabu.
  Graur tuntee Ricon, sillä Rico oli lauman kasvattina jonkin aikaa. Graurilla on kaunoja Ricoa kohtaan, sillä Rico oli aina parempi metsästäjä kuin hän, vaikkei ollut edes ihmissusi.

Erikoiskyky: Ihmissusilla ei ole erikoiskykyjä.

Sugoi

Skp
: Uros
Rotu: Sekarotuinen; pääasiassa fantasiakoiraa, ripaus ihmissutta

  Vuorten pahamaineinen erakko. Hän on asunut vuorilla eristyksissä jo ties kuinka kauan, ja hän vihaa kaikkea ja kaikkia. Yksinäisyys on sumentanut hänen todellisuudentajunsa ja muovannut hänestä sisäänpäinkääntyneen, vainoharhaisen ja kärttyisän. Sugoi on itsekäs, ylpeä ja erittäin kunnianhimoinen. Hän ei myönnä heikkouksiaan, ja hänen tapoihinsa kuuluu lopettaa tuskallisesti kaikki, jotka vähänkin rohkenevat loukata häntä. Sugoin on huhuttu sairastaneen raivotautia.
  Sugoi on Argosin ja Pertin veli. Veljiinsä hän ei ole pitänyt yhteyttä sitten vuorille muutettuaan.
  Garon vahingossa saa Sugoin putoamaan vuorelta, ja siitähän erakko suuttuu. Kostamisesta tulee hänelle pakkomielle, ja hän on valmis tekemään mitä tahansa niitatakseen "sen oranssin pennun".

Erikoiskyky: ei tiedossa

Gira

Skp
: Naaras
Rotu: Fantasiakoira

  Gira on Garonin kaksoissisko, ja luonteeltaan kaksikosta se rajumpi. Gira on hyvin ailahteleva ja temperamenttinen. Häntä jos ketä ei kannata suututtaa - reaktio saattaa vastata toisinaan ydinpommin räjähdystä. Hän tosin rauhoittuu yleensä yhtä nopeasti kuin suuttuukin. Gira on hyvin toimelias ja itsenäinen, eikä jää turhia ihmettelemään. Kiivaan ulkokuoren alla on kuitenkin herkkä ja älykäs neito.
  Gira ja Garon molemmat häädettiin kotoaan verrattain aikaisin, reilun vuoden ikäisinä, kun normaalisti pennut asuvat kotona 2-3 ensimmäistä vuotta elämästään. Gira ja Garon asuivat jonkin aikaa yhdessä, mutta Garon onnistui vahingossa eksymään lopullisesti, ja varsin pitkään Gira on asunut itsekseen Sugoin vuoria ympäröivässä metsässä. Varhainen itsenäistyminen lienee yksi syy Giran toimeliaisuuteen.

Erikoiskyky: ei tiedossa

Kazu

Skp
: Uros
Rotu: Fantasiakoira


Kazu on eteläisten vuorten "hallitsija", joka haluaa laajentaa valtaansa oman tonttinsa rajojen yli aina kauas pohjoiseen saakka.
  Kazulla on aina ollut taipumuksia narsismiin, ja se yhdistettynä itsepäisyyteen, loputtomaan kunnianhimoon ja ahneuteen on tehnyt hänestä varsinaisen pelurin, joka keinoja kaihtamatta pyrkii saavuttamaan tavoitteensa. Kazu rakastaa erilaisten pelien pelaamista: shakki ja korttipelit ovat hänen suosikkejaan. Hän oikeastaan näkee koko elämänsä eräänlaisena pelinä, jossa hän on päättänyt voittaa kaiken. Tiettyä täydellisyyden tavoittelua on kiteytynyt hänen päähänsä, ja hän pitää järjestelmällisyydestä ja toimivista linjoista - kaaos saa hänet vihaiseksi. Hän on vaikea persoona, sillä hän on kaiken kukkuraksi äkkipikainen ja kärsimätön.
  Kaikista paheistaan huolimatta Kazu on hyvin kiintynyt perheeseensä, ja tuntee syvää rakkautta vaimoaan Gertietä kohtaan. Pojastaan Rigelistä Kazu haluaa kunnianhimoisen, mutta kurinalaisen, ja häntä ärsyttää suunnattomasti pojassa kytevä kapina.

Erikoiskyky: Näkymättömyys

Rigel

Skp
: Uros
Rotu: Fantasiakoira

 Rigel on Kazun ja Gertien poika. Hän kärsii uhmaiän tuomista teiniangsteista ja on alkanut kapinoimaan vanhempiensa kovaa kurinpitoa vastaan. Hän on usein joutunut tuntemaan kapinahenkensä nahoissaan, erilaisten rangaistusten muodossa, mutta huomionhakuisena hän vain jatkaa sääntöjen rikkomista. Rigelille on paukutettu pienestä pitäen päähän, että aikuiset ovat ylin auktoriteetti, ja että hänet otettaisiin mukaan aikuisten salaperäisiin juoniin, "kunhan löytää erikoiskykynsä", mutta Rigel on menettänyt uskonsa siihen, että hän löytäisi oman erikoiskykynsä. Hän kaipaa selvästi enemmän ikäistänsä seuraa. Sisimmässään hänessä elää herttaisen ilkikurinen, mutta pahaa tarkoittamaton lapsi, mutta hän esittää isompaa ja kovempaa kuin mitä on.

Erikoiskyky: ei tiedossa

Gertie

Skp
: Naaras
Rotu: Fantasiakoira (harvinainen värimuunnos)

  Kazun puoliso ja Rigelin äiti. Gertiestä on vaikea nähdä päältä päin, mitä hän ajattelee, sillä hän on yleensä vakava ja vähäpuheinen. Hänellä on vahva ja järkkymätön luonne, eikä hän pelkää esittää poikkeaviakaan mielipiteitään. Kuten Kazukin, Gertie on kunnianhimoinen, hän pitää järjestelmällisyydestä ja hänelle on tärkeää tietää, kuka on pomo. Viime aikoina Gertie on alkanut epäillä hänen ja Kazun suunnitelmia.
  Gertien erikoiskyky on hypnotisointi. Hänen kykynsä on poikkeuksellisen vahva, mutta yhtäjaksoinen, pitkäaikainen kyvyn käyttö kuluttaa häntä fyysisesti ja henkisesti.

Erikoiskyky: Hypnotisointi

Argos

Skp
: Uros
Rotu: Sekarotuinen; pääasiassa fantasiakoiraa

  Argos asuu yksin Sugoin vuorten takana pienessä maakolossa. Hän on hyvin palvelualtis ja luotettava silloin kun hänet saa lupaamaan jotain - mutta koska hän tuntee velvollisuudentuntoisen luonteensa, hän yleensä välttelee lupausten tekemistä, ettei kokisi velvollisuudekseen täyttää niitä. Argos on hieman mökkihöperöitynyt paremman seuran puutteessa, ja on hyvin intohimoinen kahvin, teen ja kaakaon keräilijä. Hän pitää kummallisten keksintöjen kehittelystä ja terästää aivojaan pelaamalla shakkia. Häntä pidetään yleisesti hyvin älykkäänä, mutta hän ei todellisuudessa välttämättä aina ole ihan perillä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Hänellä on nimittäin kyky sulkea silmänsä asioilta, joita hän ei halua nähdä. Argos on kyllä luonteeltaan hyväntahtoinen, mutta sortuu välillä tekopyhyyteen.
  Argos on Sugoin ja Pertin veli. Kolmikko ei ole nähnyt toisiaan sitten sen jälkeen kun he nuorina lähtivät omille teilleen, mutta Argos pitää veljiään suuressa arvossa.

Erikoiskyky: Hajuaisti

Pertti ("Magma")

Skp
: Uros
Rotu: Sekarotuinen; pääasiassa fantasiakoiraa

Bonebone-kylän suojelija ja Sugoin ja Argosin veli. Rempseä ja elämänmyönteinen heppu, joka helposti leimataan suorastaan kahjoksi spontaaniutensa ja hullujen ideoidensa takia. Pertti on rohkea ja oikeudenmukainen ja kohtelee kaikkia samalla tavalla asemasta riippumatta, siksi hän onkin yleisesti pidetty ja "kaikkien kaveri". Hänellä on myös maalaisjärkeä ja hyvä tunneäly.
   Pertin menneisyydestä tiedetään se, että hän on muuttanut Tulivuoriseudulle ja asunut siellä varsin kauan. Seudulla elävät Bonebonet, jotka yleensä ovat epäluuloisia vieraita kohtaan, hyväksyivät hänet joukkoonsa, kun hän pelasti heidän johtajansa tyttären tulivuorenpurkauksen aiheuttamalta tulipalolta. Pertti sai liikanimen Magma, Bonebonejen tulenjumalan mukaan, sillä hän ei kavahda tulivuorenpurkauksia ja pystyy hallitsemaan tulta.

Erikoiskyky: Osaa hallita tulta

Rico

Skp
: Uros
Rotu: Sekarotuinen, lähinnä fantasiakoiraa, mutta myös ihmissutta

  Garonin kateissa oleva ystävä. Hän jäi orvoksi varsin pienenä, ja kasvoi ihmissusien parissa - samassa laumassa Graurin kanssa. Varhaisteininä hän karkasi ihmissusilaumasta, sillä ei tuntenut kuuluvansa heidän joukkoonsa. Sen jälkeen hän muutti maakuoppaan samaiselle seudulle, jonne Garon hieman myöhemmin eksyi. Ricosta tuli nopeasti Garonille kuin isoveli: heitä molempia yhdisti vaikea lapsuus, vaikka muuten he ovat kuin yö ja päivä. Rico on luonteeltaan hillitty, itsenäinen ja viihtyy omissakin oloissaan. Hän ei kuitenkaan pelkää uusia asioita, ja on valmis tarttumaan haasteisiin. Garon ja Rico näkivät toisiaan joka päivä, kunnes eräänä aamuna Rico katosi salaperäisesti kuin tuhka tuuleen leikkiessään piilosta Garonin kanssa.

Erikoiskyky: ei tiedossa

Huppuhemmo

Skp
: Narttu
Rotu: ?

  Mystinen huppuhemmo toimii Kazun neuvonantajana. Hänen erikoiskykynään on tulevaisuuden näkeminen, ja Kazu on vakuuttunut siitä, että huppuhemmo haluaa käyttää kykyjään hänen hyväkseen. Huppuhemmo ei pysty tekemään tarkkoja ennustuksia, sillä tulevaisuus on aina monien henkilöiden päätösten summa, vaan hän ennemminkin saa näkyjä vaihtoehtoisista skenaarioista. Huppuhemmo nauttii salaperäisestä leimastaan, hänen henkilöllisyytensä on niin salainen, ettei edes Kazu tiedä sitä.

Erikoiskyky: Ennustaminen


>> Sivuhahmot