kapil

Suhteet:

  • tutut:
    1. Katarina "Kana" Sundberg
  • ihastukset:
    1. Falco Lundahl
Itsenäisten marionettien piiri

Kapil Srivastava

Sukupuoli:Mies
Ikä:28 vuotta
Pituus:172 cm
Paino:~85 kg
Kansallisuus:Intia, Ruotsi
Suuntautuminen:Homo
Horoskooppi:Härkä
Ammatti:ITC-alan ammattilainen
Menneisyys

Kapil on syntynyt Intiassa ja elänyt siellä suurimman osan elämästään. Hänen perheensä oli suhteellisen varakas, joten hän vietti siellä varsin yltäkylläistä elämää ja sai hyvän koulutuksen tietotekniikan puolella. Idyllistä puuttui vain nainen, sillä Kapililla on ollut hieman huono onni silä saralla eikä länsimaista kulttuuria ihailevan perheen tapoihin kuulunut pakkonaittaminen. Kapil eleli joka tapauksessa varsin turvallista rutiinielämää siihen saakka, kunnes muutti työn ja vapauden perässä Ruotsiin vähän yli parikymppisenä.

Hän ei varmaankaan olisi ikinä sopeutunut ruotsalaiseen yhteiskuntaan, ellei olisi sattunut muuttamaan Falcon naapuriin. Falco aluksi auttoi häntä ihan perusasioissa, paperien täyttämisessä ja asioimisessa englantia osaamattomien ihmisten kanssa, ja tutustutti hänet paikallisiin ihmisiin. Aivan huomaamatta he ystävystyivät ja no, myöskin ihastuivat toisiinsa. Nykyään Kapil ei enää kaipaa Intiaan ollenkaan niin paljon kuin alkuvaiheessa, vaikka käsittämätön skandinaavinen kieli ei häneltä vieläkään ota sujuakseen. Silloin joskus kun kaipuu kotimaahaan kuitenkin iskee, Kapil pitää päässään turbaania.

Luonne

Kapil on hyvin kiltti ja mukava mies. Hän tahtoo olla aina kaikille mieliksi ja on oikeastaan aika arka, vaikka onkin työnsä takia saanut lisää itsevarmuutta. Hän on taitava ja pedantti tietokoneiden kanssa, mutta kaikessa muussa hän on hämmästyttävän epäkäytännöllinen. Hän ei ennen Ruotsiin muuttoa ollut niinkään kiinnostunut uskonnoista, mutta muutettuaan hän alkoi pyöriä new age- ja hindupiireissä ja on nyt hurahtanut joogan ja kasvissyöntiin.

Muuta Hahmon synnystä: Kapil taitaa olla niinkin uusi hahmo kuin talvelta 2010.



alles © Naakdu 2007-2011, ellei toisin mainita // naakdun.com