Suhteita ja tuttavuuksia: (pelaaja suluissa)

Itsenäisten marionettien piiri

Séarlas Leroi Marcel

Sukupuoli:Mies
Ikä:~30 vuotta
Pituus:178 cm
Paino:~72 kg
Suuntautuminen:Bi
Horoskooppi:Jousimies
Ammatti:Kauppias
Menneisyys

Séarlasin ulkonäkö kertoo, että hänellä on sukujuuret pohjoisessa, mutta minään pohjoisen poikana käytännössä koko ikänsä etelässä asunut mies ei itseään pidä. Hän kasvoi palvelijataräitinsä kanssa eteläisessä Jaemertan kaupungissa; isästään hänellä ei juuri ole muuta tietoa kuin että mies oli joku kiertävä kauppias. Kauppiaan luonne näkyi Séarlasissa jo pienenä, ja hän lähti teinivuosikseen vanhan kiertelevän taidekauppiasveteraanin matkaan. Matkoilla hän sai tarpeeksi kokemusta, että pystyi jatkamaan 17-vuotiaasta oppi-isänsä työtä tämän kuoltua kulkutautiin.

Séarlasilla on aina ollut vientiä, niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Reilut kymmenen vuotta sitten hänellä oli salasuhde sir Antonio-nimiseen ritariin. Séarlas olisi mielellään jatkanut leikkiä pidempäänkin, suhde ritariin oli Séarlasille jännittävintä mitä hänelle on vielä tähän asti tapahtunut, mutta hän meni ja ihastui myös Dionyssa Neri Raineen, syrjäytetyn keisarisuvun piileskelevään perilliseen. Kävipä niin, että hän meni vahingossa liian pitkälle Nerin kanssa, saattoi hänet raskaaksi ja heidän oli pakko lähteä Jaemertasta, osittain lapsen takia, osittain siksi että Neri onnistui humalapäissään suututtamaan sir Antonion verisesti - asiaan liittyi mm. ritarin morsian Ylanda. Séarlas ei ehtinyt hyvästellä sir Antoniota kun hän jo huomasi olevansa sademetsässä ja luvanneensa Rainelle liikoja. Séarlas ei vieläkään oikein tiedä, rakastaako vai vihaako hän Rainea tämän tempun takia.

Suunnilleen viimeiset 10 vuotta Séarlasin koti on ollut Jaemertaa ympäröivässä sademetsässä. Hänellä on perhe, johon kuuluvat hänen biologinen tyttärensä ja kulissivaimo Ylanda. Ylandaa kohtaan Séarlasilla ei ole juuri tunteita, mutta mitä mies ei kauniin tyttärensä ja tämän tulevaisuuden eteen tekisi? Ylanda sentään on Séarlasin mielestä ihan kelvollinen tyttärensä äidiksi, vaikkakin aivan liian akkamainen ja avuton Séarlasin makuun noin muuten. Sitä paitsi asuinpaikan puitteet ovat varsin hulppeat siihen nähden, että paikka on keskellä ei-mitään ja sademetsän yhteisö koostuu lähinnä alkuperäisväestöstä ja piileskelijöistä. Aloilleen kaupparatsu ei ole metsässäkään asettunut eikä hänestä ole isyyden myötä tullut yhtään kunnollisempaa henkilöä. Séarlas matkustaa säännöllisin väliajoin kaupunkiin (muun aktiviteetin lomassa) kauppaamaan sademetsän alkuperäisväestön ainutlaatuisia taide-esineitä ja perinteisiä luonnonmukaisia lääke- ja kosmetiikkavalmisteita törkeään ylihintaan, ja vastaavasti aina palatessaan kotiseuduilleen tuo kaupungista sademetsään hyötytavaroita ja kankaita, joita metsästä ei saa.

Muutama vuosi sitten Séarlas otti itselleen oppipojan. Hän ei ollut aikaisemmin ajatellut ottavansa moista, mutta löydettyään kadulta noin kaksitoistavuotiaan pojan päätti hetken mielijohteesta ottaa hänet suojatikseen ja apulaisekseen. Poika Mihaelo kun muistutti niin paljon hänen entistä rakastettuaan, ettei hän vain voinut jättää tätä kaduille potkittavaksi. Sitä paitsi, olihan hän itsekin tullut sattumalta valituksi kauppiaan oppipojaksi kun hän itse oli ollut pieni, ja hänestä ehkä tuntui, että hän oli kuolleelle oppi-isälleen sen verran velkaa että voisi hyvin laittaa tavan kiertämään.

Luonne

Luonteeltaan Séarlas on sitkeä ja impulsiivinen, hän tekee päätöksiä nopeasti eikä aina ajattele seurauksia kovinkaan pitkälle. Hänet saa helposti mukaan toteuttamaan hullujakin ideoita, sillä hänellä on kokeilunhalua eikä hän pelkää seikkailuja. Hän osaa myös ajatella omilla aivoillaan, olla ovela ja mielistellä tarpeen tullen. Séarlasia on vaikea satuttaa hänen hällä väliä-asenteensa takia, mutta loukkaantuessaan tai suuttuessaan hän ei todellakaan ole mikään helpoin tapaus käsitellä: silloin hän toteuttaa sitkeää luonnettaan vielä sinnikkäämmin kuin ollessaan hyvällä tuulella, ja pitkävihaisuus on vain yksi hänen paheistaan.

Séarlasilla on taipumusta turhamaisuuteen ja toisaalta lipevyyteen. Hänellä on tapana kurotella pilviin ja hän mielellään pyrkii uimaan korkea-arvoisten henkilöiden ja eliitin suosioon. Hyvä maine on kauppiaalle elintärkeää - sitä paitsi ylimystöllä on usein varaa käydä kauppaa kalliimmillakin panoksilla.

Ulkonäkö

Ulkonäkö on Séarlasille aina ollut tärkeä, kun tukka on hyvin ja vaatteet kunnossa niin kaikki on hyvin. Séarlasin tuhlailevan luonteenlaadun takia ansaittu raha ei kauaa pysy käsissä kun se on jo käytetty uusiin hyödykkeisiin, yleensä ylellisiin vaatteisiin. Kauppiaana hän kyllä taitaa tinkimisen, ja mies joutuu harvoin maksamaan mistään liikaa. Séarlas saattaa hyvinkin jopa sademetsässä innostua koreilemaan kashmir-viitalla tai hopeasilkkisillä hansikkailla, ihan vain koska hänellä sattui olemaan siihen varaa. Séarlas on normaalin kokoinen, ei mikään rimpula, mutta ei nyt mainittavan lihaksikaskaan. Hän on luonnostaan platinablondi, hänen ihonsa on vaalea ja silmät häkellyttävän vaaleansiniset. Hänellä on terävät piirteet, nenä kuin haukannokka. Séarlasilla on useampia korvakoruja, ja hyvä tuntomerkki on hänen kaulansa vasemmalle puolelle tatuoitu lintua muistuttava kuvio.

Taistelutaidot

Séarlas ei ole mikään taistelija, konfliktitilanteissa hän ottaa mielummin jalat alleen kuin alkaa leikkiä hengellään. Hän on kyllä ihan hyvässä lihassa, ja nurkkaan ahdistettuna saattaa yllättää ikävilläkin tempuilla, joita hän on oppunut matkustellessaan.

Muuta

Tunnusbiisit:
Elvis Presley - Summer Kisses, Winter Tears
CMX - Ei yksikään



alles © Naakdu 2007-2011, ellei toisin mainita // naakdun.com